Treenitaukoa

Onnistuneen ja innostavan Oulussa vietetyn syysloman jälkeen puhkuin intoa päästä tekemään juoksun lisäksi kuntopiiriä, rullahiihtoa ja sauvalenkkiä. Tiukan viikonlopun jälkeen tarvitsin kyllä palauttelua, koska viikolla tunsin itseni melko väsyneeksi. Mieli olisi halunnut urheilemaan, mutta kroppa tuntui laittavan vastaan. Loppuviikosta alkoikin sitten aivastelu, kurkun kutina ja nuha. Onnittelin itseäni hyvästä päätöksestä, kun maltoin jättää viikonlopun hölkkäkilpailun väliin. Koska lämpö ei ollut noussut kertaakaan, ajattelin keskiviikkona olevani jo tarpeeksi parantunut kovempaan juoksuharjoitukseen. Treenin kulku oli erittäin nihkeä, mutta itselleni ominaisella tavalla puskin sen puoliväkisellä läpi. Virhe! Jo seuraavana päivänä olo alkoi uudelleen huonontua ja varsinkin ääni käheytyä. Perjantaina ääni oli jo kokonaan pois. Nyt sairastan ensimmäistä kertaa kurkunpääntulehdusta, joka on ilmeisen tyypillinen flunssan jälkitauti.

Sairastan yleisesti ottaen todella vähän (kop kop). Olen vuosien saatossa mielestäni oppinut toteuttamaan asioita, joilla sairastumisriskiä voi pienentää. Käsiä pesen todella usein, varsinkin työpaikallani koulussa. Vilustumista pyrin välttämään myös huolehtimalla aina kuivaa vaatetta ylle mahdollisimman pian treenin jälkeen. Eniten parannettavaa minulla on kehon antamien merkkien rehellisessä kuuntelemisessa ja maltissa levätä.

Sairaslomalla on kuitenkin aikaa lueskella. Kuin tilauksesta Sami Jauhojärvi kirjoittaa uudessa Hiihto-lehdessä (5/2014) terveenä pysymisestä. Artikkelissa on paljon mielenkiintoista asiaa mm. maajoukkueelle annetuista suosituksista. Maajoukkueen ohjeistuksena on ottaa infektiotaudin ensioireiden iskiessä välittömästi tulehduskipulääkettä, sinkkiä ja reilusti C-vitamiinia. Taudin etenemisen kannalta ensimmäiset kuusi tuntia ovat kuulemma ratkaisevia. Itse aion hankkia tällaisen "ensiapupakkauksen" talven varalle ja kuljettaa sitä mukanani.

Jos tauti pääsee kuitenkin iskemään, erityisen huolellinen tulee olla harjoittelun uudelleen aloittamisessa. Artikkelissa nostetaan esiin Norjan olympiakomitean ohjeistus, jonka mukaan infektion jälkeen harjoitellaan 1-2 viikon ajan vain 50% normaalista harjoittelusta – näin siis sekä määrän että kuormittavuuden suhteen. Itse rimpuilin viikonlopun sairastelun jälkeen jo keskiviikkona yhtä kovan harjoituksen kuin terveenä ollessa. Toipilaana ei pitäisi palata normaaliin harjoitteluun liian nopeasti, saatika yrittää saada sairasteluun menetettyjä päiviä takaisin ohjelmaa koventamalla. Näistä neuvoista pyrin jatkossa pitämään erityisesti kiinni, jotta välttyisin ikäviltä jälkitaudeilta.

Keväthangilla Posion Riisitunturilla 2012

Vaikka sairastaminen on aina mälsää ja turhauttavaa, tämä harjoitustauko tuli kuitenkin ihan hyvään kohtaan – ja varmasti tarpeeseen. Intensiivisen juoksuharjoittelun vuosina minulle oli itsestään selvää, että kisakauden jälkeen pidettiin ns. ylimenokausi. Sille oli pitkän kilpailukauden huipentaneen syksyisen maratonkisan jälkeen yleensä selvä tarvekin. Tänä vuonna, kun laji on vaihtunut lennossa juoksusta pyöräilyyn ja pyöräilystä hiihtoon, ei ylimenokausi ole tuntunut niin tarpeelliselta. Mutta kroppa taitaa olla tässä asiassa mieltä viisaampi. Täällä Helsingissä sataa vettä ja lämpötilakin huitelee lähes kymmenessä asteessa, joten ensilumesta ei kannata vielä alkaa haaveilla. Kun sen riemun aika koittaa, haluan olla hyvin palautunut ja terve. Ennen talven saapumista tänne Etelä-Suomeen ehdin vielä monta kertaa rullille ja sauvalenkille, vaikka nyt otankin iisisti vähän aikaa.