Hiihtotreeni jatkuu

Luokanopettajan ammatin hienoja puolia on se, että joskus tarvittaessa töistä voi lähteä melkein yhtä aikaa oppilaiden kanssa. Viime viikon maanantaina tällainen houkutteli, koska sääennusteiden mukaan se oli viikon ensimmäinen ja viimeinen pakkaspäivä ennen plussakelejä. Niinpä olin Paloheinässä hiihtämässä arkipäivänä päivänvalolla, ja siitä tulikin talven toistaiseksi hurmioitunein hiihtolenkki. Suksissa oli sekä pitoa että luistoa erinomaisesti, ja innostuin tekemään liki kahden ja puolen tunnin lenkin, vaikka alla oli edelliseltä päivältä samanmoinen.

Hiihdon hurmasta suksien turmaan – kuten rovaniemeläinen ystäväni osuvasti runoili kuultuaan, kuinka kaikki maanantaina päättyi. Tässä tarina: Maanantaina lenkin edetessä pakkanen kiristyi. Loppulenkistä seurailin kelloani ajatuksena hiihtää niin pitkään, että saan hypätä suksilta suoraan bussiini. Kiirehän siinä lopulta tuli, ja ajattelin pukata suksiini vauhtia vielä ladulta poistumisen jälkeen kohti parkkipaikkaa ja bussipysäkkiä. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Yhtäkkiä tajusin olevani turvallani hiekotetulla jäätiköllä. Kiire, väsymys, huolimattomuus... Minun on edelleen vaikea ymmärtää, kuinka karautin ykkössuksillani sepelille. Itselleni ei käynyt kuinkaan, mutta suksen pohjat näyttivät kamalilta. Koska minulla ei ollut asiasta kokemusta, luulin, että sukseni ovat entiset. Soitin kuitenkin heti Maijalle ja Janille, ja kumpikin vakuutteli, että sukset on mahdollista hioa takaisin kuosiin. Niinpä heti tiistaina vein sukset Kalle Sportiin, ja sielläkin pojat vakuuttivat, että saan sukset takaisin entistä luistavampana – ja olivat kuulemma nähneet pahempiakin. Perjantaina sain sukseni takaisin, ja totta tosiaan: pohjat olivat kuin uudet!

Perjantaina ja lauantaina olin lupautunut talkoisiin Suomen Cupin hiihtojen tiimoilta. Tehtäväni oli kumpanakin iltana klo 20-24 vahtia maastossa olevia Ylen kameroita sekä stadionaluetta. Perjantaina latumestarit olivat kuitenkin koko tuon ajan töissä kunnostaen kisabaanaa, joten hiihtelin vain lämmittelyladulla ja tein pientä juoksulenkkiä stadionin lähiympäristössä. Keli oli haastava, +3 astetta ja lähes myrskytuuli. Zero-sukset toimivat ihan mukavasti, ja tein lenkin ohessa lajivoimaharjoituksena 3x5min tasatyöntöä. Lauantaina zerot olivat jälleen käytössä, mutta latu oli kovasti jäinen eikä pitoa oikein ollut.

Keskiyöllä kisapaikalla voi hassutella ja leikkiä vaikkapa huippuhiihtäjää.

Seuraava hiihtokerta oli jälleen Hakunilassa, kun keskiviikkona osallistuin VHS:n aikuisten hiihtokouluun. Aiheena oli vuorohiihto ja tasatyöntö. Vuorohiihdossa teimme tuttuja harjoituksia kuten sauvoittahiihtoa. Jäinen latu olisi kuulemma vaatinut liisterivoitelun, joten ilman kunnon pitoa sauvoitta oli hankala mennä. Tasatyönnön tekniikkaan tuli sen sijaan taas ahaa-elämyksiä. Sain polvien notkumista vähemmäksi (hiihdonpettaja sanoi minun tekevän jalkakyykkyä), ylävartaloa hieman paremmin mukaan ja korjattua sauvojen asentoa. Tapanani on tuoda sauvat liiaksi eteen. Nyt onnistuin ohjaamaan sauvoja niin, että ne osoittavat koko ajan taaksepäin. Silloin sauvat tulevat maahan oikeammassa kohdassa. Tasatyönnöstä innostuneena jäin vielä hiihtokoulun päätteeksi työntelemään sillä kokonaista viisi kilsaa – enkä ottanut sinä aikana potkun potkua.

Tänään aamulla olin hiihtämässä Paloheinässä. Siellä on edelleen käytössä vain noin kolmen kilometrin kierros, koska emme ole saaneet Helsinkiin uutta lunta. Vauhtini oli kovempaa kuin koskaan ennen, ja huomasin, että tein huomattavasti vähemmän vuorohiihtoa kuin aikaisemmin. Ainakin näin liukkaalla kelillä tasaiset osuudet menevät nyt tasatyönnöllä, ja loivat nousut yksi-potkuisella tasatyönnöllä. Olen siis aika varma, että kehitystä on tapahtunut. Niinpä matka kohti Tervahiihtoa jatkuu into piukeana!